Kun tajuat sen, et voi uskoa sitä todeksi.
Toivot että kaikki olisi vain pahaa unta, ja puolisosi herättäisi sinut pian.
Mulla on paljon ihania muistoja, todella paljon ja niitä varjelen aina. Mulla on nimi hakattuna pohkeeseen, sitä en tuu ikinä peittää.
On kummallista, miten sydänsurut voi tuntua joskus fyysisestikkin. Kuten nyt, rinnasta ottaa lujaa ja oksettaa. Päätä särkee. Silmät ovat kuivuneet kyyneleistä. Tuskin pystyn ikinä enää vuodattamaan yhtään.
"Tyttöi tulee kyl taas ja niit menee.. sä tiedät sen."
Ei se ole niin. Se ei vain toimi niin.
Kun tiedät, olet koko sydämmestäsi varma, että olet menettänyt sen ihmisen, ketä rakastit koko sydämmestäsi, ja tiedät että et ketään muuta kohtaan voi tuntea samaa, ja tiedät että et enää mahdollisesti ikinä tule kokemaan niitä ihania hetkiä kuin sen ihmisen kanssa sait kokea, niitä turhia riitoja ja väittelyitä. Toisen ihmisen arvon ymmärtää vasta kun hänet on menettänyt.
Välillä saattaa pitää toista itsestään selvyytenä, mutta se ei sitä todellakaan ole.
Olin itse todella, todella pohjalla ennenkuin tapasin tämän tytön.
7kk sitä rakkautta ja onnea kesti.
Kunnes yht äkkiä, eilen illalla, kaikki romahti. Niin romahdin minäkin. Mustelmat ja punaset turvonneet silmät ovat siitä muistutuksena.
Olisin halunnut antaa vielä niin paljon enemmän, olla vieläkin parempi vaimo, mutta.. En vain osannut kai. Olin jo antanut melkein kaikkeni.
Pahinta tässä on se, että tämä ihminen kenen kanssa minun piti jakaa tulevaisuus, ei vain pysty seurustelemaan. Ei ole koskaan kyennyt, eikä pahemmin edes halunnut..
Sitä en tiennyt, ja ehkä parempi niin. En olisi ikinä ollut näin onnellinen. Siitä olen hänelle kiitollinen. Hän nosti minut pohjalta, pyyhki pölyistä ja rakasti, tunsin taas olevani ihminen ja kokonainen. Mutta, kuten hän minut nosti, hän minut myös pudotti takaisin, tosin tahattomasti.
En ole koskaan ollut tyytyväinen itseeni, en ulkonäköön, en luonteeseeni, en mihinkään. Mutta hänen kanssaan olin, ainakin melkein sujut itseni kanssa. Kerrankin elämässä tuntui hyvältä olla Minä.
Nyt ei ole jäljellä enää mitään. Se tyttö oli mun koko elämä. Niin väärältä kun se kuulostaakin, mutta niin se oli. Nyt on jäljellä enää tyhjä kuori, tosin onnellisien muistojen kanssa. Niitä ketään ei voi viedä pois, ei vain voi. Ja ne hetket, ottaa vieläkin mahanpohjasta kun mietin niitä ja häntä. Kuten aina kun näimme, ja kun aamulla hänen vierestään heräsin, perhosjoukko myllersi mahanpohjalla, kuin huvipuiston hurjimmassa laitteessa.
Heräsin joka aamu hymy kasvoila.
On väärin sanoa "hanki elämä". Joku ihminen voi olla toiselle juurikin se koko elämä. Kuten hän oli minulle. Elämää ei voi hankkia, se olisi pelkkää kulissia. Hymyä vaikka sisälläsi huudat ja itket.
Yksi vaikeimmista oli vaihtaa hänen nimensä puhelimessa, sekä vaihtaa taustakuva. Kyynelten lävitse sen sain kuitenkin tehtyä, mutta helppoa se ei todellakaan ollut.
Tällä hetkellä voisin melkein luvata, että tulen olemaan lopun ikääni yksin. Jos en häntä enää koskaan saisi takaisin, en halua ketään muutakaan. Monet sanovat että suhteita tulee ja menee niinkuin busseja. Mutta hän oli KAIKKEA mitä ikinäikinäikinä uskaltaisin edes tytöltä toivoa.
Sellaista luonnetta tai kasvoja ei ole kenelläkään. Sellaisia hetkiä en enää tule kokemaan kuin hänen kanssaan. Se oli kuin satua, mutta totta. Tosin tämä voisi olla, ja oikeasti joku nyt herättäisi tästä painajaisesta, olisi se sitten pomo joka huutaisi naama punaisena, minulla olisi tyttöni vielä, ja kaikki olisi hyvin.
On jännä miten toinen ihminen voi vaikuttaa johonkin niin paljon. Minulla on elämä muuten aika OK, upeita ihmisiä on paljon ja duunikin on, mutta.. Se tärkein puuttuu.
En ole ikinä osannut olla 'yksin', toisin sanoen sinkku. Se on minun vammani. Tarvitsen sen toisen vierelleni, niin olen kokonainen. Sinkkuna en ole edes puolikas, vaan tosiaan pelkkä tyhjä kuori. Minusta ei ole muuta jäljellä. En hae seurustelukumppaniltani mitään muuta kuin läheisyyttä ja rakkautta. Se tekee minusta kokonaisen.
Kuulostan varmasti läheisriippuvaiselta hullulta, mutta usko tai älä, olen muuten kuten kaikki muutkin. Ehkä vain aivan liian tunteellinen, herkkä. Suunnittelen liikaa asioita, ja tipun korkealta ja kovaa. Sellainen minä olen. En ole ikinä oppinut rakentamaan sitä kuuluisaa "suojamuuria", sellaisen kyllä haluaisin.
Osaan kyllä olla kylmä ja välinpitämätön, mutta vain niille ihmisille joista en kummallisemmin välitä. (Lue: Yhdenillan jutut jotka jää soittelemaan perään, jotka eivät ole syystä tai toisesta ymmärtänyt asiaa loppuun.)
Löysin tämän yhdestä blogista, jota siis nyt lainaan..
"...Ensinnäkin itku auttaa psyykkisesti. Itkijä osaa usein itsekin päätellä vasta silmistä valuvista kyynelistä, että asiaan liittyy voimakkaita tunteita. Itkevä ihminen on tosissaan. ".
Itkevä ihminen on tosissaan, allekirjoitan. Itkeminen on tosin vain pahanolon purkamista, ja juurikin sitä tosissaan olemista, muuhun se ei sitten vaikutakkaan. Se ei ole taikakeino saada mennyt takaisin, se ei ole mitään enempää.
Tiedän että on monia paikkoja,asioita , biisejä ja ajatuksiakin jopa, joita minun täytyy mahdollisimman paljon välttää. Koska niistä muistuu liikaa mieleen muistoja, ja tiedän että en pysty kokoamaan itseäni kovin helpolla, varsinkaan julkisella paikalla.
Tulipa tässä mieleeni että on kumma kun on sellaisia ihmisiä, joita sinun pitää kuunnella, lohduttaa ja yrittää auttaa, varsinkin rakkaus-asioissa
päivästä päivään, ja vuodesta toiseen. Mutta kun Sinulla on vaikeaa, saat sanottua ehkä pari lausetta ja sitten sinut keskeytetään ja aletaan puhua vaikka lehtikioskin myyjästä.
Se että Sinun täytyy aina kuunnella ja olla läsnä, mutta kun itselläsi on vaikeaa, tämä ihminen ei ole valmis kuuntelemaan tai lohduttamaan.
Itse pitäisi aina olla niin vahva, ja kuunnella vaikka sattuisi niin kovaa että voisit huutaa niin kovaa kuin kurkusta lähtee, ja keksiä taas keinoja millä kaiken saisi paremmaksi, ja hänen olonsa parannettua edes hiukan, mutta sinun itse täytyy pitää suu kiinni omista murheistasi, koska se ei tunnu toista kiinnostavan. On se jännä.
Onneks sisälläni on niin paljon hyviä muistoja, ja hetkiä, että jaksan vielä jatkaa.. En tiedä kuinka kauan, vai miten tässä käy, mutta nuo ajatukset pitävät mielenterveyteni kohdillaan.
En halua olla ihminen, jos joudun tällaista tuskaa kokemaan. En vain halua. En halua olla mitään.
Biisi jota en tule varmasti enää koskaan kuuntelemaan samanlailla kuten ennen.
- nancy
