Kaksnaamaisuus.

Kaksinaamaisuus, selkäänpuukottaminen, paskanjauhaminen.

Vaikka asuisi missä tahansa, tätä ilmiötä ei pääse pakoon, ei sitten mihinkään.
Kaikki puhuvat paskaa. Ketään ei voi väittää olevansa niin pyhimys, ettei olisi ikinä puhunut toisista paskaa. Se on ok silloin tällöin, kun vitutus on suuri ja joku tietty ihminen on sen aiheuttanut.
Mutta se, että se on jokapäiväistä, ja selkäänpuukottamisen kohteena ovat omat ystävät. Eikä siinä vielä kaikki, ystävien käännytys toisiaan vastaan. Siitä seuraa sitten draamaa x ääretön.
Mitä tyydytystä tuollaisesta toiminnasta saa?
Ensin haukutaan joku pystyyn, ja kun kys. ihminen kävelee baarissa vastaan niin seuraa seuraavan tyyppinen lause "niin ihana nähä, ja ai vitsi oot tänäänki niin upea!!!" ja kun tilanne on ohi ja tyyppi kadonnut näkyvistä "hyi vittu mikä huora!! näiksä sen housut siis vittu mikä horo!!!!!!". Aluksi olin aivan suu auki että mitä vittua äsken tapahtu - tyylillä, mutta nykyään siihen on jo tottunut jos tämän tyyppisen henkilön kanssa hengaa. Mukavia ihmisiä kaikki varmasti pohjimmiltaan ovat mutta.. tämä tapa. Ketä haluaa olla sellaisen ihmisen ystävä, ja jakaa tämän kanssaan henkilökohtaiset asiat ja murheet jos tietää että koko kaupunki tietää alle minuutissa kaiken kertomisesi jälkeen. Inhottavaa koska muuten nämä ihmiset ovat aivan huippuja, mutta ajoittain aivan mätiä.

Tuntuu että tämä on paljonkin yleisempää naisten keskuudessa kuin miesten. Se mielikuva minulla on, että miehet sanovat suoraan päin naamaa jos on jotain, mutta naiset ovat sitten aivan eri maata.. Oli miten oli.

http://www.youtube.com/watch?v=85qFFCl-BWA

Täydellinen biisi tähän aiheeseen.

- nanny

Ystävät.

Ja heidän arvostamisensa.. Se ajatus on tämän parin päivän aikana pyörinyt päässäni kuin hyrrä..
Rakas ja paras ystäväni, jonka kanssa olen täällä maanpäällä jo 15-vuotta tallustanut, joutui kiireisellä lähetteellä ensiapuun, korkean kuumeen ja outojen kipujen takia. Sairaanhoitajat ja lääkärit olivat aivan kauhuissaan ja tiedottomina mikä on kyseessä, puhuivat leikkauksista ja sen sellaisesta.. Enempää en siitä puhelusta muista. Maailmani pysähtyi. Hän, kenen kanssa olen jakanut koko elämäni surut ja murheet, on vakavasti sairas. Hän ketä on aina ollut tukenani, asiassa kuin asiassa ja auttanut parhaansa mukaan.
Mieleni valtasi kaikki turhat riidat jotka olemme läpi käyneet ja se että en ole montaa kertaa hänelle kertonut että olisin varmasti kuollut ilman hänen tukeaan, ja kuinka paljon häntä rakastan, jos jotain pystyisin muuttamaan, olisi riidat..
Sanotaan, että sen arvon ymmärtää, kun jonkun on menettänyt.
Pelkäsin kuollakseni, ja en voinut muutakuin odottaa.. itkin silmät päästäni ja nukuin koiran unta kännykkä kädessä. Hän on ihminen, kenen vuoksi antaisin henkeni..
Kävin tänään sairaallassa.. Hän näytti voivan hyvin, tai niin hän ainakin antoi ymmärtää, hymyili kipujensa läpi. Olin siellä tunteja. Kun näin miten häneen sattui, ja miten välinpitämättömiä hoitajat olivat, oli vaikea pidätellä itkua.. Sairaallasta lähettyäni olin täynnä puhdasta raivoa. Raivoa hoitajien käytöstä kohtaan. Olen itse myös hoitoalalla, tiedän että välillä on kiire ja on kiva pitää taukoja mutta.. niimpä niin.
Kaikki vaihtoehdot ovat vielä auki, mitään ei vielä tiedetä. Täytyy vaan jaksaa uskoa parempaan huomiseen. En pysty tämän enempää kirjoittamaan, koska silmäni vuotavat tauotta..

Love you guys..

Jos rakastat, kerro se. Jonain päivänä se voi olla mahdotonta.

Kyynelten läpi, Nancy

Heteroviha.

Tapasin tässä taannoin baari-iltana naisen (38v) , joka kertoi olevansa taitelija, bi sekä heterojenvihaaja. Alku kuulosti hyvältä, lopun kuullessani minun oli pakko kysyä uudestaan varmistaakseni että olin kuullut oikein.
"Vanhat" tai nuoret lesbot, eivät voi sietää homoja. Eivät sitten millään. Tämän olen todistanut ja huomannut työskennellessäni homobaarissa. En tarkoita että kaikki, vaan yleistän.
Mutta että vihaa heteroita? Kysyin motiivia ja vastaus oli aika tarkkaan tämä:

"Heterot eivät saa ikinä mitään aikaiseksi, he ovat tyhmiä ja saamattomia. Heistä ei ikinä voi tulla yhtään mitään muuta kuin pussittajia tehtaisiin, tai johonkin muun kaltaiseen ala-arvoiseen hommaan työntekijäksi. Sinusta muru, sinusta voi tulla vaikka presidentti jos niin tahdot! Lesbo-/binaiset valtaavat aloja joka ikinen sekuntti ja heistä tulee vaikka mitä. Me homot pääsemme menestykseen. Mieti nyt kuinka monta homoa ja lesboa on johtoasemissa maailmalla? Kyllä nuo loputkin heterot pian kaapista ulos! Tyttö rakas, Sinä voit saavuttaa kaiken haluamasi."

Hetkisen aikaa teki mieli naurahtaa, ja mitä hän oli vetänyt, halusin meinaan päästä yhtä sekavaan mielentilaan.. mutta ei.

Joo. Se oli aika tyhjentävää. En tiennyt itkeä vai nauraa. Eli hän todellakin uskoi, että vain seksuaalinen suuntautuminen olisi tie menestykseen? Maineeseen ja mammonaan. HAH. Ei sillä, että lesbo/homo/bi/trans/queer voisi olla vaikka koko maailman presidentti, vaan sillä, että vain ja ainoastaan sateenkaarikansa etenisi maineeseen. Jos nyt aivan tarkkaan mietitään, niin ei kyllä mielestäni mitenkään jättipaljon homoja ole ns. korkeassa asemassa, jos mietitään oikein laajalti. Pitäisi kyllä olla, en sitä sano. Seksuaalisuudesta suuntautumisesta on tehty nykypäivänä vähän liiankin iso juttu.. Enää ei ole se ihminen, vaan se suuntautuminen on joidenkin mielestä tärkeintä.
Ja juurikin tämä ajatus alkoi pyörimään päässäni, ja se pyörii oikestaan vieläkin.. Jos puolustat homojen oikeuksia, tasa-arvon nimessä, ja vihaat ahdasmielisiä ihmisiä, jokaisella pitäisi olla oikeus maata kenen kanssa tykkää, heteroidenkin. Huh, oli kyllä aikamoiset keskustelut, ja en kokenut mitenkään vääräksi, kun feidasin hänet kesken keikan tanssilattialle, sanoin syyksi että menen vessaan, vaihdoin baaria. Ahdasmielisyyttä et siedä keneltäkään, varsinkaan sellaiselta kenen kanssa haluaisin viettää edes lopun iltaa.

Unikakkaa pois pyyhkien, nancy

Ihmisten "katoaminen".

Siis voi v*ttu! Ketään, ei sitten ketään vain voi kadota. Se ei ole millään muotoa mahdollista, että kun menet ulos niin pim! ja poissa? Ihmiset enemmänkin vain lähtevät, elleivät joudu siepatuiksi. Mitään alien-juttua on turhaa vetää tähän mukaan, vaikka joku uskoisikin kys. olentoihin, niin itse en näe sitä todennäköisenä. Iltapäivälehtien sivuilla vilisee joka viikko lähes ilmoituksia "kadonneista", kuulostaa mysteerisen hienolle, mutta ei, kun se ei vain ole mahdollista.
Voi käydä niin, että kun lähet illal kiskal ostamaa sitä makkaraperuna-ateriaa, niin joku hullu käy kiinne ja heittää vaikka autoonsa. (Siis minähän en ole koskaan kattonut perus jenkkidokkareita tms). Myönnän, että kuulostaisi vieläkin tyhmemmältä jos lehden etusivua joku aamu komistaisi otsikko "Nuori tyttö lähti kotoaan ja ?". Hehhee. Kaikki "kadonneet" eivät kuitenkaan loppupeleissä ole joutuneet minkään pahan uhriksi, tai mitään sen tapaista. Voi olla, että he jotkut ovat vain niin elämäänsä kyllästyneitä, että lähtevät maasta vähin äänin.

Toinen vitutuksen aihe on se, kun tänään taas, kyllä, iltasanomista luin artikkelin jutun joka alkoi otsikolla "USAN nuorin kuolemaantuomittu 14-vuotias, oliko sittenkin syytön?" Eli ensin viedään henki ja sitten vasta mietitään että hetkonen? Tämä tuli ensinnä mieleeni.
Luin juttua hieman eteenpäin, ja totesin että kys. tapaus oli 40-luvulla.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/usan-nuorin-kuolemaantuomittu-14-vuotias--oliko-sittenkin-syyton/art-1288417362508.html

Jepjep, hullu maailma, sitä ei voi ketään kieltää. Ihmisten pahin uhka ovat he itse.

- Nancy

Kusipäät.

Keitä he ovat? Mistä he tulevat? Miksi kaikki rakastuvat kusipäihin? Miten heistä on tullut sellaisia? Miksi heitä kutsutaan kusipäiksi, ja tärkein, ketä ja miten määritellää kusipää?

Duunin jälkeisiä pohdintoja. Pariin otteeseen elämässä kuullut lauseen "älä ihastu muhun, mä oon täys kusipää." Olen muistaakseni itsekkin tuota lausetta joskus käyttänyt..
Oma ajatukseni siihen, että ketä kusipäät ovat, on se, että hekin ovat vain ihmisiä. Ehkä hieman eksyksissä tai haluavat vain tulla ja mennä oman päänsä ja tunteiden mukaan, elää.
Ja mahdollisesti, he ovat katkeria koska heille on joskus joku tehnyt paskan, ja tiedostamattaan ja tiedostamalla haluavat välttää sen kaikin keinoin ja ehkä jonkun kieron henkilön mielestä jakaa tuskaansa muille, että omat fiilikset paranisivat.
Kun itse tuota lausetta viimeksi käytin, tapailin yhtä todella kivaa ja upeaa mimmiä, mutta olin juuri hetki sitten eronnut pitkästä ja vaikeasta suhteesta, olin sekaisin kuin seinäkello enkä todellakaan tiennyt mitä halusin ja kenen kanssa. Vaikka sen olin hänelle tehnyt selväksi, niin pienessä hiprakassa, hehee, menin tuon kuollettavan kuluneen lauseen heittämään. Noh, eipä ollut vaikutusta asiaan, mutta eipä siitä tuon enempää.

Mutta tekeekö se ihmisestä kusipään?
Onhan niitäkin ihmisiä, joita ainakin näissä "teini"-piireissä kutsutaan pleijereiksi.
Tapaillaan monta samaan aikaan, ja aina on joku varalla. Luoko se turvallisuuden tunnetta, että ei tarvitse olla yksin vaikka joku juttu ei toimikkaan? Hakevatko nämä "pleijerit" läheisyyden tunnetta siksi näin monista koska yksi ihminen ei pysty tarjoamaan niin paljoa kuin mahdollista?
Vai onko kyse kaveripiirin "kovin kundi/mimmi"-kisasta?

Jokainen haluaa olla onnellinen.. tietenkin.

Luulen että he ovat ihmisiä, joita on elämän aikana parisuhteissa satutettu niin paljon että he eivät vain pysty luottamaan enää kehenkään.. Väliaikainen juttu, yhdenillanjuttu tms, saa heidät tuntemaa itsensä onnelliseksi hetkellisesti tosin..

Ennenkuin hukun ajatuksiini, taidan lopetella.

On se jännä.

- nanni

Ihmisen mieli, vankiloista pahin.

Olen tässä viime aikoina alkanut miettimään asioita pintaa syvemmältä. Jep, tulin vanhaksi ja nyt täytyy alkaa puhumaan fiksuja.
Oletko koskaan istunut kahvilan terassilla (tms) ja katsellut ohi kulkevia ihmisiä ja miettinyt, mihin heillä on kiire, mikä on heidän tarinansa. Miksi hän näyttää surulliselta ja miksi toinen juoksee? Miten tuo nuori äiti jaksaa pienen lapsen kanssa? Mitä heille kuuluu?
Olen myös alkanut tarkastelemaan läheisiäni tarkemmin kuin ennen.. Olen ehkä maailman huonoin kirjoittamaan tästä aiheesta, koska olen itse aivan samanlainen, mutta ei se rikos ole.
Lähipiirissäni on valtavasti vahvoja ihmisiä, tarkoitan että he haluavat näyttää että he ovat niin vahvoja henkisesti ettei mikään heitä riko. He eivät ikinä valita elämästään tai kerro tunteistaan. He eivät myöskään itke, eivät ainakaan kenenkään läsnä ollessa.
He tukahduttavat tunteensa ja niin.. kuten aiemmin jo kirjoitin, heistä tulee tyhjiä kuoria.
Tai enemmänkin robotteja, kun heiltä kysyy mitä kuuluu, vastaus on aina sama "Hyvää.". He kuvittelevat että ketään ei huomaa heidän pahaa oloaan jos he vastaavat että "hyvää", useimmat jättävät asian sikseen ja tyytyvät saamaansa vastaukseen. Ja näin kivikasvoiset ihmiset hengähtävät sisäisesti. Ehkä he ovat jollain tasolla henkisesti heikkoja, mutta eivät vain uskalla näyttää sitä, ja verhoutuvat siksi kovan maskin taakse, koska he pelkäävät. Niinkuin jonkun asian sanominen ääneen, saisi sen tapahtumaan uudestaan. He ovat kuin pieniä lapsia, eksyksissä ja peloissaan, mutta silti eivät tajua ottaa apua vastaan. On helpompi pärjätä yksin.

Yksi tällainen ihminen on entinen tyttöystäväni. Vasta nyt pitkän taivalluksen jälkeen olen pikku hiljaa alkanut päästä hänen päänsä sisään ja saanut häntä avautumaan. Mikään ei satu niin kovaa, kuin se, että näkee miten joku ihminen, ja varsinkin läheinen, on niin väsynyt ja rikki sisältä, ja miten hänen kasvonsa on "kovettunut" samaan tuimaan ilmeeseen.
Hymyä ei ole näkynyt miesmuistiin. Kivikasvoja. Heidän tarinansa ovat toinen toistaan surullisempia. Kaikkea mahdollista, mitä ihmiselle vain voi tapahtua, on tapahtunut. Minä olen näistä heikoin. Minä itken julkisesti, ja näytän liiankin herkästi mitä tunnen. Välillä se on todella raskasta, mutta sellainen olen aina ollut. Vahva mutta herkkä, kaikkea paskaa sataa jatkuvalla syötöllä niskaan mutta on vain pakko jaksaa mennä kaiken läpi ja uskoa parempaan huomiseen.
Rakastan näitä ihmisiä yli kaiken, tuntuu todella pahalta, kun ei voi muuhun tyytyä kuin katsoa vierestä kun toinen kärsii henkisesti. Se sattuu aivan fyysisesti sydämmestä, tai no rinnasta, koska sydän on vain elin ja blaablaablaa. Kun yrittää auttaa, he työntävät pois luotaan, ja sanovat että kaikki on hyvin, mutta heidän silmistään näkee kuinka väsyneitä he oikeasti ovat.

Pitkän sitkeän yrittämisen jälkeen, eksäni avautui vähän menneisyydestään.. Niin kamalia asioita, että sitä tarinaa ei voinut kuunnella itkemättä, se sattuin niin paljon. Tai minä en voinut, mutta en usko että ketään muukaan olisi siihen pystynyt. Eikä pystynyt hänkään, maailman vahvin mimmi joka menee vaikka kiven läpi, ei pystynyt kertomaan menneisyyttään itkemättä. Ihminen, jonka en ole ikinä nähnyt menettävän malttiaan, menetti. Hän uskalsi avata sydämmensä, ja olin siitä ylpeä, koska huomasin miten paljon niiden muutamien asioiden kertominen auttoi häntä. Ja keskustelimme myös siitä, miksi vahvat ihmiset torjuvat avun.. Ehkä siinä pelossa, että ketään ei heitä enää arvostaisi tai joku saattaisi jopa nauraa? Näin minulle on käynyt, mutta en jaksa välittää siitä. Paras sanonta tähän väliin olisi "Älä hauku arpia, jos et ole tuntenut haavoja.". Ihmiset käsittelevät tapahtumia eri tavalla, ja toiset sitten latistavat toisen ihmisen murheen sanomalla "ei toi oo niin paha!". Vittumaista, kyllä.


He elävät siinä uskossa, että jaksavat yksin kaiken. Vaikka se ei todellakaan ole niin. Heidän ei tarvitsi.. Muutama läheinen, levätköön rauhassa, ovat olleet juuri tällaisia ihmisiä, he eivät halunneet apua kun sitä monet tarjosivat, ja lopuksi oli vain muutama ihminen joita oikeasti heidän asiansa kiinnostivat, mutta olivat jo niin väsyneitä yrittämään että luovuttivat. Niinkuin hekin. He eivät enää jaksaneet taistella, ja riistivät itseltään hengen. He eivät enää nähneet muuta ratkaisua. En tuomitse, vaikka ideasta en yhtään pidä. Se oli heidän päätöksensä, ja kunnioitan sitä. He olivat vahvoja ihmisiä loppuun saakka, mutta murtuivat lopulta. Jokainen murtuu aikanaan, ei ole inhimillistä pitää vaikeita asioita sisällään hautaan saakka. Puhuminen auttaa. Jakoi asiansa sitten kaupantädin kanssa tai ystävän, niin se auttaa jaksamaan eteenpäin ja lopulta näkemään valon. Saa uusia näkökulmia ja voi lopulta todeta että se asia on vain paisunut x 1000 pienen päänsä sisällä. Toki on olemassa niin pahoja asioita, joista ei voi samaa todeta. Ihminen ei pysty ihmeisiin.

Kuten sanotaan, että ihminen ei halua kuolla, hän haluaa vaan päästä eroon tuskasta.
Allekirjoitan.

Mutta en kuitenkaan näe sitä minään ratkaisuna mihinkään. Sitä se ei ole.

Tähän päätän kirjoituksen, vaikka pääni sisällä vilisee vaikka kuinka paljon tekstiä.. mutta toistaisin itseäni, niinkuin olen jo tainnut tehdä.

Talk! Talk! Talk!

Jeje.

Rakkaudella

Nancy ~

Ikäkriisi. Yksi v-mäisistä asioista koskaan. Vuodet vierii ja ikää tulee lisää..
Sukulaiset pommittaa jatkuval syötöllä kysymyksiä tulevaisuudesta, tuntee itsensä hienoksi ihmiseksi kun ei voi muuta todeta että päämäärä on selvitä hengissä tästä elämästä. He kun odottavat että minusta tulisi tohtori tai presidentti. Ehei. Olen baarimestari, kouluni käynyt ja motivaatio kaikkeen on + - 0. "Entäs se seurustelupuoli? Joko sulla on vaimo?", joo, onha tässä ollu vaikka ketä, mutta jollain tavalla onnistun hoitamaan asiat niin että ei oo pelkoo.
Elämäni täyttää työt ja viinan huuruiset vapaa illat, joita sitten täydentää "Mähaluankuollamuahävettääniinetvoisinvaaitkee"-darra-aamut.
Elämässä ei ole muuta sisältöä, ja se on surullista, ja jos joku vielä tässä vaiheessa luulee että olen onnellinen, niin en ole. Olin hetken, kunnes tapojeni mukaan kusin suhteen alun ja tässä sitä taas ollaan. Uidaan itseäälissä ja toistetaan aamusta toiseen että huomenna ottaa itseään niskasta kiinni.
Mutta koska niin käy? Vai pitääkö elämän heittää vielä muutaman kerran voltti, että tajuaa jotain? Ehkä viina on tapa korvata asioita/asia joka puuttuu elämästä. Rakkauden. Vanhemmilta tai ystäviltä ei voi saada saman kaltaista rakkautta ja välittämistä kuin tapailu/seurusteluihmiseltä. Jos joku väittää muuta, hän valehtelee. Ihminen ei pysty elämään ilman rakkautta, tai pystyy, mutta silloin on vain tyhjä kuori. Jos kukkaa ei kastele, se kuolee pois vaikka onkin silti siinä. Mutta mitenkäs sitten, kun kerrankin olisi se "Neiti Täydellinen", niin miten pystyy olla hallitsematta itseään ja tehdä kaiken juuri niin väärin ja ahdistavasti kuin vain ikinä osaa? Sitten jälkeen päin itkeä paskaa elämäänsä, tähän paskaan blogiin. Pakko sanoa, että minulla on hieno elämä. Iha vitun hieno. Saa olla niin ylpeä itsestään että haluan jakaa sen myös teille.
Mutsi olis ylpee jos tietäis millanen tyttärestään on tullut. Helpointahan se on sanoa puhelimessa että kaikki on hyvin. Helvetin hienosti menee. Kyllä juu, töissä kaikki menee täydellisesti ja vapaa-ajalla opiskelen avoimessa yliopistossa. No en nyt ihan tuollaista sammakkoa ole suustani päästänyt, mutta tajusitte pointin.
Itse inhoan ihmisiä, jotka uivat itsesäälissä, mutta huomaan itsekkin pian hukkuvani siihen. Asiat eivät parane valittamalla. Mutta se on vain niin helppoa. Enemmän kuin helppoa.
Itseinho kohoaa taivaisiin.
Aloin kirjoittaa ikäkriisistä ja päädyn itseinhoon? Se kertoo aika paljon ihmisestä. Laiska, tyhmä ja saamaton.
Vaikka sen tajuaisi, että nyt ei ole kaikki muumit laaksossa, eikä inkkarit kanootissa, niin miksi asialle ei yksinkertaisesti tee mitään?
Onko se kiinni siitä, että on niin eksyksissä että ei tiedä mistä alottaisi? Vai laiskuudesta, vai onko kyseessä molemmat ja toteaminen että näillä jatketaan kun on tähänkin asti pärjätty?
Nyt alkaa nousukausi. Pakko. Näin ei voi enää jatkua. Jos ei itse ota niskastaan kiinni, ennemmin tai myöhemmin läheinen antaa sellaisen potkun perseelle että kuolleetkin heräävät.
Nyt on aika kääntää sivua. Nyt.

- Itsesäälissä uinut ja uutta elämän jaksoa hamuava Nancy

Slutwalk

Ne jotka asiasta eivät vielä tiedä. http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/05/1338485/lutkaliike-tuo-naiset-kaduille

Kyllä, olen menossa. Olin itseasiassa jo kuteet niskassa alta murtosekunnin kun kuulin tästä. Mahtava idea!

Mitä netin keskustelupalstoihin tulee niin.. niitä ei vain pitäisi lukea. Noh, luinpa kuitenkin parit keskustelut kun tätä uutista etsisin..

Yksikin ikuinen sukkaan runkkaaja oli kirjoittanut tyylillä, että miksi naiset meikkaavat ja haluavat näyttää hyvältä vaikka olisivatkin jo löytäneet kumppanin!!!??! ja toinen kommentti mikä nosti karvat pystyyn oli:

"..Mutta ilmeisesti raiskaamiseksi tulemisen pelko ei ole pahempi kuin se että pitäisi olla ruman näköinen."

Mitä helvettiä!!!

Eli, naisten pitäisi antaa itsensä rupsahtaa, koska on se "oma kulta" kuitenkin vieressä. Ei mitää meikkiä, laihdutusta, avonaisia vaatteita tai mitään tuulihousuja siistimpää, koska onhan varattu. Itse olen pitänyt siviilisäädystä huolimatta itsetäni huolta kaikin tavoin. Kuten varmasti myös muutkin naiset. Toki aina ei kumppanin kanssa ei tarvitse näyttää siltä että olisi tullut muotinäytöksestä, ei tietenkään. Mutta se että "unohtaa" kaikki naiselliset jutut, on helvetin turhaa.. ja ehkä hieman epäkohteliasta. Onhan toista mukava miellyttää kauniilla olemuksella. Se ei tarkoita kuitenkaan 15cm pornolasikenkiä, verkkosukkahousuja ja korsettia. Jokainen tyylillään toki.

Muistelisin että galleriassa oli joskus yhteisö tyylil "nyt seurustelen, voin alkaa lihomaan". tms. Huh. Omasta kokemuksesta voin sanoa että tietenkin seurusteluaikana lihoo, pahimmassa tapauksessa paljon. Mutta lihominen on ok. Jos tykkää. Tuntuu että tämä viestii lähinnä " nyt mulla on oma kulta, se rakastaa mua ja mun luonnetta, ja sitä ei yhtää kiinnosta miltä mä näytän", siis kyllähän se näinkin menee, mutta itse ennemmin katselisin jokseenkin huoliteltua puolisoani johon rakastuin, kuin toteaisin että hän on vain varjo entisestä. Hiffasitteko pointin?

Kiva.

Kuten joissain keskusteluissa vilisi lauseita "raiskaus on naisen oma vika. nainen voi vaikuttaa pukeutumiseensa ja ulkonäköönsä niin että häntä ei välttämättä raiskattaisi." Jepjep. Näinhän se menee. Totta kai hyvän näköinen ihminen kiinnostaa, ja toisia vähän enemmän, ja joitakin niin että ovat valmiita ottamaan tämän väkisin, ajattelematta seurauksista joita aiheuttaa uhrille, ikuisen tuskan. Ihankun ketään tuulipuvussa kulkevaa lenkkeilijä tyttöä/naista/rouvaa etc olisi koskaan raiskattu. Tai yhtälailla miestä. Raiskaus ei katso sukupuolta, eikä mielestäni myöskään ulkonäköä.

Maailma on sairaita ihmisiä täynnä.

Lisäksi kirjoittajaa vituttaa se, että raiskauksesta saa aivan liian pienet tuomiot. Kuten lasten hyväksikäytöstä ja eläinrääkkäystapauksista. Jumalauta! Jotain rajaa sitten. Tällaisille rikollisille pitäisi olla aivan oma vankila.. kidutuskammio suorastaan. He eivät ikinä voi ymmärtää millaista tuskaa ovat aiheuttaneet uhrille. Eivät ikinä.

Pitäkää naiset, ja myös miehetkin itsestänne huoli. Itse liikun työmatkat mattopuukko hihassa, enkä todellakaan epäilisi käyttää sitä tarpeen tullen. Ottaisin ennemmin syytteen törkeästä pahoinpitelystä, teräaseen laittomasta hallussa pidosta tms mikä se nyt silloin ikinä olisikaan, kuin antaisin jonkun kusipään raiskata itseni. Valitettavan usein ei riitä se, että olisi jokin mukana.. näitä kuulee aina välillä. Joukkoraiskaukset. Sairainta koskaan.
Pippurisuihke on myös jees, tai paprikasuihke, se taitaa itseasiassa olla sallittukin Suomessa. Tiedän erään kaupan joka myy laillisesti "raiskaussuihketta". Tuote on kännykänkokoinen, näppärä, hälytillinen (onkohan tämä edes sana?), suihkaisee muistaakseni paprikasuihketta joka sumentaa kyllä näön hetkellisesti ainakin ja samalla värjää hyökkääjän punaiseksi. Väri ei lähde kuin kulumalla (muistaakseni kesto oli 3pv). Loistotuote.

Uhri saa ikuiset traumat, ja mahdollisesti joutuu käymään vuosia terapiassa.. pahimmassa tapauksessa syömään lääkkeitä, sairastuvat masennukseen, ja toiset jopa tappavat itsensä koska eivät kestä syyllisyyttä ja tunnetta että on jollain tavalla "likainen". Raiskaus on sielun häväistys, ja sitä ei pidä antaa ikinä anteeksi, ja kenenkään, naisen tai miehen, tytön tai pojan, uhrin, vika se ei ikinä ole.

Olen huomannut tämän myös itse henkilökohtaisesti viihteellä ollessani, tai sitten sivusta töissä, että jos naisella on lyhyt mekko/tms, niin se saattaa joillekkin miehille nyt yleensä, viestittää että "saa koskea!". Se ei todellakaan ole niin. Näin tekevät miehet ajattelevat ilmeisesti sen olevan kohteliaisuus tytölle, jos tätä läpsäyttää pepulle tai muuten vain tulee kiinni ihoon. Itse olen monesti ollut kundin kauluksissa kiinni kun ei ole sana mennyt perille, heilunut 12cm koroissa ja toisinaan ottanut turpaan ja kuullut millaiselta huoralta näytän. Totean vain että näiden miesten itsetunto on reilusti alle nollan, ja iso ego korvaa pienen kalun. Huhheijjaa.

Joissain kohti saattoi teksti hypätä jälleen aiheen vierestä mutta.. tekevälle sattuu.

Älkää antako kenenkään, ikinä, koskea itseenne ilman lupaa.

Rakkaudella Nancy

Baby-kuume

Viime bloggauksesta on aikaa.. On ollut kone rikki ja muita juoksuja ja töitä.

Siis ei minun, ei todellakaan vielä ole aika varata mitään keinohedelmöitysjuttuja mistään.
Olen vain huomannut paikkakunnallani tämän "vauva-buumin", koska "ne ovat niin sulosia ja ihania", joo, tasan siihen saakka kun joudut heräämään 10kertaa yössä ja vaihtamaan vaipat ja laulamaan äänesi käheäksi tuutulauluista.

En todellakaan väitä että nuori äiti olisi huono äiti, mutta tuntuu että jotkut haluaisivat vauvan pelkästään koska ne ovat niin suloisia. Kuten koiranpentu, söpöhän se on mutta vastuu siitäkin on otettava, ja kun se kasvaa siitä on pidettävä samanlailla huolta.
Sitten kuulee juttuja kun kirotaan oma elämä alimpaan helvettiin kun on lapsi, ja mies mahdollisesti häipynyt samantien kuullessaan uutiset, ja mihinkään ei pääse koskaan.
Kyllähän se varmasti vtuttaa. En epäile yhtään. Kirjoittaa ärsyttää suunnattomasti ihmiset jotka eivät ajattele loppuun saakka. Vain niin, että se on vain "ohi menevä"-juttu, aika harvan on kuitenkin nähnyt ajattelevan jutun loppuun asti ennen raskaaksi tulemista.

Jokainen tavallaan.

Ennen kuin saan tuhat puukon iskua liikkuessani ulkona, niin totean vain, että on myös hienosti asiansa hoitavia nuoria äitejä. Mukaan lukien ne, jotka eivät ole ns. halunneet tulla raskaaksi, vaan lapsi on toivottu, mutta ei suunniteltu!

Muistakaa rakkaat lapset, että lapsi ei ole lelu jonka voi heittää nurkkaan kun siihen kyllästyy, kuten eivät myös eläimetkään.

Sitten on näitä ihmisiä, jotka panevat menemään kaikkea millä on pulssi. Eikä mistään ehkäisystä tietoakaan. Sitten jännitetään ja soitellaan itkuisia paniikki puheluita, ja etsitään netistä kaikki pelottavimmat jutut ja lopulta uskotaan niihin. "Jos mul alkaa pian menkat, mä vannon et tuun käyttää aina kumia!". Niih.. niihän sitä luulis. Kaikki tulee ajallaan ja sitten sama meno jatkuu, kunnes.. POKS. Ollaan paksuna, sinkkuja ja isästä ei tietoakaan, tai sitten se on top 10 "varman" isäehdokkaan listalla. Toki vahinkoja sattuu aina, mutta välillä tuntuu että tämä on joidenkin ihmisten kohdalla perusjuttu..

Siitäkin kun pitäisi se vastuu kantaa, niin ollaan soittamassa seuraavaksi lääkärille, ja otetaan lapsi pois. Sellasta sattuu! Kun tämä menee liian usein käytetyksi keinoksi, alkaa myös oma terveys olla vaarassa, puhumattakaan omantunnon tuskista, jos sellaista edes omistaa.

Mutta tiedän myös tapauksia, jotka ovat pitäneet tämän sinappikoneen, vaikka eivät tiedä edes Isää. Mitä sillä isällä siinä vaiheessa tekee, ei siitä lapsesta tule mitenkään häiriintynyttä jos jaloissa ei pyöri jatkuvasti kakslahkeista. Onhan se hieno juttu kun useimmilla on isä, mutta kaikilla ei, syystä tai toisesta.

Ja asiasta kaappikelloon.

Fritsut, ne kamalat mustelmat kaulassa, rintakehällä ja niskassa.

Ketä niitä tekee ja miksi? Ketä haluaa näyttää siltä, että kaulassa on paskaa?
Näitä näkee teineillä, mutta valitettavan usein myös 25v. ->
Hyi. Tietenkin ei siinä mitään, jos tykkää mutta..
Fritsuhan on yleisesti "merkkaamisen" merkki, mutta..
Varsinkin teinitytöillä, joilla on paljon meikkiä, tukka yhtä iso kuin taivas ja v-aukkoinen tissitoppi ja kaula aevan syöty, hyi helvetti, kuin mörkö painajaisesta. Onko se niin in että joku on vähä kännishh tai ihan selvinpäin innostunut merkkailemaan mimmin tai miksei kundinkin omakseen. Ihanaa.
Itselläni on tasan kolmesti ollut fritsu, ensimmäinen joskus 16-vuotiaana, (kuljin viikon poolopaidassa, kesäkuussa, ja sain melkein lämpöhalvauksen. Nolotti aivan helvetisti.)
Toinen oli frendini tekemä aikuisiällä, ihan vittuilun vuoksi, ja kolmas meni samalla tyylillä.

Mutta ei enää, kiitos.

Pian on uusivuosi ja lupauksiakin pitäisi tehdä, mietin viime vuotta ja niitä lupauksia, ja montako on toteutunut.. Ehkä pari, mutta nekin ovat materialisti juttuja.

Taisin tosin myös luvata. että voisin pikku hiljaa alkaa kasvamaan aikuiseksi mutta miten sekin sitten määritellään.

Uutenavuotena porukka jakaantuu aika kovaa. Toiset ovat mökillä, jotkut taas baareissa notkumassa, ulkomailla, kotona, ketkä missäkin.

Itse aion suunnata 5-vuoden tauon jälkeen baariin viettämään uuttavuotta, aiemmat ovat siis menneet töissä, yökerhossa tosin, mutta töissä.

Tosin julkaisin tämän vasta uuden vuoden jälkeen, mutta mitäs me pienistä! :)

- nancy

Kaikki mitä oli, menetetty.

Tänä aamuna käväsi mielessä kun olin saanut silmäni auki,todettuani että hengissä ollaan, muisteltuani eilistä ja melkein purskahdettua itkuun itseinhosta, että miksi ihmiset tekevät jonkin asian eteen hirveästi töitä, mutta tuhoavat sen seuraavalla sekunnilla?
Vai puhunko vain itsestäni?
Olin tehnyt "töitä" erään suhteen eteen, aivan järkyttävästi. Pariin kertaan mokattuani kännireissuilla, sain ne kuitenkin sovittua kauhean itseinhon vallassa, mutta eilinen lähti lapasesta niin hurjasti että sinne meni, heippa!
Näissä reissuissa ei ole olennaisena ollut kunto. Kunto on kyllä kestänyt, vaikka heikko happi on ollut. Vaan se, että kasvoissa olevaa isoa reikää (jonka olen myös huomannut olevan syy lihomiseen) ei pysy kiinni, vaan sieltä ryöppyää oksennuksenlailla lauseita, jotka eivät ole minun sanojani. Kuten, tiskillä huutaminen kaatokännissä "SOITAzzxx MULLEHHNFNMCNXC JOS E T KEKSI MITÄÄ DUUNIN JÄLJKEE"............ Ja juuri kun ollaan puhuttu, että ollaan hiljaa tästä ja otetaan rauhallisesti. Jes.
Näistä hetkistä olen ylpeä. Muut asiakkaat, sekä duunikaverit kääntyvät katsomaan että mikä saatana se oli. Ja tyttö on aivan nolona ja kiukkuisen oloinen. Huutelua, jankutusta, tyhmiä kysymyksiä ja itkuisia avautumisia umpihumalassa.
Tuollaisia ihmisiä vihaan ylikaiken, koska työskentelen itsekkin baarimikkona.
Eli loogisesti ajateltuna vihaan itseänikin? Jep, itseinho on aivan huipussaan. Kun sanotaan että nyt menee niin huonosti että ei voi kun nauraa, niin enää ei edes naurata.
Eikä itketä, tai itkettäisi, mutta en uskalla, koska silmässäni on silmätulehdus. Kuppa tai jokin. Ostin uuden v.kestävän ripsivärin. Kiireessä otin ensimmäisen. Frendin kämpälle päästyä pistin sitä silmiin, jonka jälkeen toinen silmäni turposi aivan uskomattoman kokoiseksi. (kävelen varmasti yöllä duunissa päin seiniä)
Vielä sillä näkee, mutta pian ei. Kipu on helvettiä, mutta pahinta on että se on tajuttoman ruma. Huomenna lääkäriin. Jep.
Ja takaisin murheisiin.. yritin kyseiselle neidille soitella, ja tietenkin aamulla (!), siihen aikaan, kun ketään normaali baarityöntekijä ei ole hereillä. Noku mua masensi. Taisi neiti herätä ja vastaus paniikkipuheluuni oli luurit. Selvä tämä. Pistin sitten vielä hänelle viestiä bookissa, no eipä tullut vastausta. Ja kyllä, oli paikalla liiankin pitkään.
Soitin jalkavaimoilleni, lohdutukseksi sain "Meressä on kaloja"-tyyppisiä voisuapientä-lauseita. Vittu. No. Ei auta muutakun syyttää itseään.
Koska sitä oppii? Jollei edes kantapäänkautta, niin onko silloin täydellinen ihmissuhteissa epäonnistuja? En ole tähän ikään asti oppinut, miten käyttäytyä kun kyseessä on upea ja todella kiinnostava ihminen, mutta joka haluaa ottaa rauhallisesti ja kattoa miten tilanne etenee..
Vihaan odottamista. Bussin tai frendin, vuoronumeron odottaminen kelassa on yksi pahimmista, ja myös tämä, en tarkoita että haluaisin samalla sekunnilla henkilön tavattua seurustella, mennä naimisiin viikon päästä ja samalla hankkia lapsia. Ehei. Haluan vain vastauksia kysymyksiin, joita on miljoona. En saa päähäni ajatusta "edetää rauhallisesti". En ole lapsena saanut kaikkea mitä halusin heti, enkä tule saamaan vieläkään. Yrittänyttä ei laiteta.
Ja taas syttyy tupakka..
Ellei minulla jo ole keuhkosyöpää, tämän yön jälkeen viimeistään on. Olen polttanut ketjussa koko päivän. Minulla ei ole enää mitään menetettävää, paitsi duunit, silloin voisin sanoa että tämä olikin tässä, kiitos hei.
Ylpeys ja kunnia (ylpeyttä on mutta kunniasta ei tietoakaan hehehe) mennyt. Ihminen josta välitin enemmän kuin ruuasta, menetetty. Rahat, juu rillon kassassa kilisee. Muiden ihmisten arvostus (onko sitä koskaan ollutkaan? jos ei muuten niin työnarkomaani-maine ei ole mennyt, mutta onko se niin arvostettavaa edes?) menetetty huhheijaa.

Antti Tuiskun tyhjä huone soi voicella, korvistani vuotaa verta. Aivohalvaus saavutettu, laulan mukana. Mitä vielä.

Ihmisen täytyy olla todella typerä jos elättelee vielä jonkinlaista toivoa toista kohtaan kaiken tämän jälkeen. Noh, sitähän minä olen. Elättelen toivoa yhteisestä tulevaisuudesta, yksin. Elän vaaleanpunaisen saippuakuplan sisällä pumpulimaailmassa. Aina saa toivoa. Vaikka se olisikin turhaa.
Vielä turhempaa olisi hankkia laastari. Pistää paska kiertämään. Hankkia joku ja uskotella et tykkää ja ootsäihakivapussaillaa-höpöilyä. Kunnes pääsee vanhasta yli, hyi. Rumaa semmoinen. Itse en ole ikinä harrastanut, en ikinä, ehei, en minä.. En sen jälkeen kun laastari varasti viinani mennessäni vanhan jutun luo yöksi ja feidattua sen tyypin ensi ja heitettyy kämpil nukkumaa. Tiedän etten tule pääsemään tämän mimmin jälkeen yli enkä ympäri. Huh. On kyllä aikamoine nainen et on ite näin sekavas mielentilas.

Kuinkas sitten kävikään... jatkan tätä siis töistä palattuani. Mahtava työyö oli, ainakin siihen hetkeen saakka kun tämä neitokainen ilmestyy tiskini nurkille siskonsa kanssa. Hymy ja nauru hyytyivät ja valahdin aivan valkoiseksi ja kädet tärisivät kuin hullulla. Duunifrendini joka on täysin tietämätön asiasta, kaarsi tiskilleni koska hänellä ei itsellään ollut sillä hetkellä asiakkaita, ja otti tytöt. Sillä hetkellä halusin huutaa. En tiedä mitä, kai jotain epämääräistä, mutta kuitenkin. Kyllä hävetti. Äkkikuolema ei ollut kaukana, ja sillä hetkellä olin tekemässä margariittoja ja ajatukset karkasivat aivan muualle, tuloksena kaksi maailman ruminta margariittaa ikinä valmiina tiskillä. Että näin! Hienosti!

Keskustelin muutaman duunifrendin kanssa tänään asiasta, ja tulimme kaikki siihen tulokseen, että tarpeeksi suuri stressi voi muuttaa käytöstä humalassa aivan toiseksi mitä se normaalisti on. Jep. Sain mielenrauhan osittain. Selvinpäin ollessa olen keskittynyt aivan muihin asioihin kuin tämän stressaavan jutun setvimiseen. Olen siivonnut noin aamuviidestä päivä kahteentoista. Milloin mitäkin. Sen jälkeen on aivan tappoväsynyt ja sammuu kuin saunalyhty ja herätessä on hetki aikaa valmistautua ja lähteä töihin. Piuh. Kyllä tämä tästä, joskus..

Olipas taas avautumista. Jospa seuraava postaus olisi jotain asiaa.. Tittidii, siivous jatkuu-->

Ihanaa Leijonat!

Kyl sai isonki miehen sekä pienemmän naisen herkistymään! Viina ja kyyneleet virtasivat, ja nauru raikasi. Ei tässä muutakuin tatuointi aikaa varailemaan, lupasin hakkauttaa itselleni kylkeen leijonan jos Suomi voittaa joten.. :)

Huomenna voisi kehitellä jonkun kunnon postauksen pitkästä aikaa.

Nancy

Äidin pojat.

Välillä pistää miettimään, että miten pitkälle vanhemmat, tai oikeastaan äidit ovat valmiita menemään (näissä tapauksissa poikansa) lapsensa hyvinvoinnin vuoksi.

Tämä pistää ylikaiken ärsyttämään, koska minusta mennään jo sellaisille vesille joihin äideillä ei pitäisi olla minkäänlaista valtaa.

Molemmat tapaukset ovat ystävieni tarinoita..

Parisuhteessa menee sukset ristiin syystä tai toisesta, ja ero on lopulta tullut. Kundi on pettänyt/tms, eli antanut tytölle hyvän syyn jättää hänet.
Kaikki ja enemmänkin sattuneita asioita on kaadettu tyttöjen niskaan. Ja tuskaa ei ole ollut ilmeisesti tarpeeksi, vaan myös poikien mutsit ovat siihen pistäneet osansa. Tehneet tyttöjen elämästä puhdasta helvettiä. Soittelua, ahdistelua, tyttöjen vanhemmille valehtelua etc.
Miksi?
Koska heidän poikansa on juuri jätetty. Eikö aikuinen ihminen itsekkin ymmärrä, että erot kuuluvat ihmisten elämään? Jos siihen menee vielä tökkimään, voi olla varma että kundi on nolattu täysin, ja ystävyydestä ei ole eron jälkeen tietoakaan. Aikuiset naiset purkavat vihaansa nuoriin tyttöihin?

Jos tämä on jonkun mielestä oikein, saanko tarkennuksen? En itse meinaan nää tässä mitään järkeä. Luulevatko äidit että haukkumisen ja ahdistelemisen jälkeen tyttö ottaisi hymyillen vastaan exänsä ja kaikki olisi taas kuten ennenkin? En usko tätä todeksi. Huhhuh. Tuntevatko vanhemmat naiset tämän jälkeen itsensä aikuisiksi ja että ovat käyttäytyneet täysin oikein?

Ymmärrän ylihuolehtivat vanhemmat, mutta en ymmärrä tätä. Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, kuolettavan noloa jos porukat tunkevat siihen mukaan eron hetkillä. Sellaisen asian, jonka olisi voinut hoitaa kauniisti, niin siitä on pakko tehdä kunnon show!

Lisäksi pistää vituttamaan "sokeat"-vanhemmat. "Ei meiän Pekka-Elmeri sellaista tee, se on kunnon poika! Tuo teidän on taas aivan kelvoton.. Meiä Pekka-Elmeri on mallioppilas (todellisuudessa koulun pahin lintsari) kunnon poika joka ei juo eikä polta (dokaa aina tilaisuuden tullen porukoiden viinakaapilla, ja polttaa ketjussa) ja on muutenkin niin kiltti ja herttainen". Yy, ihanaa. Suljetaan silmät kaikelta pahalta, ja eletään vaaleanpunaisessa kuplassa. Ymmärrän sen, että aina omaa lastaan puolustetaan. Totta kai! Mutta rajansa kuitenkin kaikella. Jos annetaan kakaran tottua siihen, että kaiken saa aina läpi niin millainen aikuinen hänestä tulee? Tämän blogin ei ole tarkoitus olla "näin kasvatat lapsesi oikein"-höpötystä täynnä, mutta kunhan mietin. Eläinkunnassa tuollaiset idiootit oltaisiin jo syöty. Höh, harmi kun näin ei ole.

Monille vanhemmille tuntuu olevan kova pala katkaista napanuora ja antaa jälkikasvun tehdä omat virheensä.
On tietenkin hienoa että on hyvät välit porukoihin, mutta välillä tapaa juuri näitä tapauksia, missä napanuora on vielä tiukasti kiinni. Ei siinä mitään, jos tykkää. Lykkyä pyttyyn, ei ne vanhemmat kuitenkaan ikuisesti täällä ole.

Rakkaudella

Nancy ja darran korjaussetti

Vappu

Joka paikasta kuulee, että miten vappuna on taas sattunut kaikkea.
On tullut turpaan, lennetty katuun niin että hammas on lähtenyt, petetty, hukuttu ja darrailtu.
Tuntuu että vappu ja muutkin "juhlat" ovat tekosyitä siihen, että voi käyttäytyä aivan päättömästi ja tehdä kaikkea mitä ei normisti tekisi, "No hei se oli vappuna/jussina/etc!" ja asia on sillä kuitattu.

En tässä mitään tuomitse, mutta kunhan mietin.. :) Kyllähän itsellänikin meni pääsiäinen sen verran kovaa, että jalat ovat enemmän kuin mustelmilla, polvet vereslihalla ja kylkiluu murtunut. Mutta sehän oli pääsiäisenä! ;)

Mietin myös sitä, miksi ne ihmiset jotka ovat myös itse todenneet että kirkas ei heille sovi, vetävät sitä silti, ja sitten ihmetellään ja itketään kun tulee syyte pahoinpitelystä/tms. Vappuna oli duunissa sekä kaduilla järkyttävästi tappeluita, onko sekin syy tapella kun on juhlapäivä? Onko se oman egon nostattamista jos vedät puolta lyhyempää tikkua turpaan? Ja syystä että kundilla on punaiset housut? Tai hän vahingossa vilkaisi tyttöystävääsi? Jeejee, kova kundi! Ja respectiä sataa! :)

Tulipa lyhyt postaus. Pää jumissa kun eilen yöllä konttasin himaan duunin "ilmaisen viinan" bileistä.. huhhu. :)

Kesäkissoista ja eläinten kohtelusta vähäsen.

Kesäkissat, siis ne karvaiset nelijalkaiset nisäkkäät, ei naiset, tällä kertaa.

Wikipedian määritelmä:

"Kesäkissa on nimitys kissalle, joka hankitaan kesän mökkikaudelle ja hylätään loman päättyessä. Kesäkissoja hankitaan lähinnä lasten ja aikuistenkin väliaikaiseksi iloksi.

Kesäkissan hankkijalla ei ole tarkoitusta ottaa kissaa pysyväksi lemmikkieläimeksi. Yleensä kesäkissa elelee omistajiensa kesämökissä tai sen ympäristössä ja sen oletetaan selviytyvän Suomen luonnossa saalistaen oman ruokansa ja löytäen itselleen suojaisan nukkuma- ja lepopaikan. Monen kesäkissan kohtalona on kuitenkin mökkikauden päätyttyä heitteille jääminen ja sitä kautta nälkään, kylmään tai sairauksiin kuoleminen."

Niimpä. En ymmärrä tätä logiikkaa, että otetaan kesällä söpö ja pieni kissanpentu, ja ai että se on kiva koko kesän et tuitui, ja kesän lopussa kun se on vähän kasvanut, se ei olekkaan minkään arvoinen, vaan hylätään, ja tosiaan, oletetaan että se "pärjää", tai sitten ei edes ajatella sitä.
Kylmää, mutta tapahtuu joka kesä, ja siitä ei välitetä tai tehdä sen kummallisempaa numeroa, mutta ai helvetti jos joku tekisi saman lapselle. Tehdään lapsi, ja ah ihanaa ollaan raskaana, baby tulee ulos ja kattellaan sitä sen aikaa kun se on söpö pieni käärö, mutta kun kasvaisi vähänkin, hylättäisiin jonnekkin. Siinä tulisi kaikki heitteille jättö syytteet etc, mutta hylkääppä eläin niin se on vain "voivoi, miksi teit niin?". Luoja.

On tietenkin aika radikaalia ja väärin verrata kissaa ja ihmistä, koska kissa on kuitenkin vain ELÄIN. (Huomaa sarkasmi).

En todellakaan millään tavalla ymmärrä, että oli mikä tahansa eläin kyseessä, niin otetaan se hetken mielijohteesta, ja parin kk päästä ihmetellään että mitäs sille tehdään kun ketään ei sitä jaksa hoitaa. Ruoka maksaa, ketään ei jaksa viedä lenkille (koiraa), ei jakseta millään tavoin huolehtia siitä. Tuntuu joskus että eläimiä kohdellaan samanlailla kuin jotkut lapset lelujaan.. Hetken aikaa se on aivan ykkönen, kun siihen kyllästytään, se jätetään jonnekkin lojumaan, eikä ketään oikeastaan edes kiinnosta missä se on. Eläimen ottamiseen sitoudutaan, se ei ole lelu.

Tiedän aivan liikaa ihmisiä, jotka "keräävät" hetken aikaa jotain eläimiä, vaikka 6 kissaa, ja sitten haluavatkin niistä yht äkkiä eroon koska "en vaa jaksa niitä enää!". Tai hankitaan söpö chihu, jota jaksetaan muutama viikko viedä ulos koska se on niin SÖPÖ, ja kannetaan laukussa etc käytetään eläintä asusteena (asia joka saa vereni kiehumaan!!) mutta kun siihen kyllästytään, homma jää siihen, ja eläin kärsii. Vitun wnb Paris Hiltonit.

Älkää ottako eläintä, ellette ole valmiit kantamaan vastuuta siitä. Useimmat eläimet kuitenkin elävät yli 3kk.

- Nancy

Kesä tulee vai tuleeko sittenkään?

Joku ennytmuistaminkämaalainen sääennustaja oli ennustanut, että toukokuussa tulisi takatalvi?!
Toivottavasti ei, koska sitten mun kesä on pilalla. Myydä talvitakissa laivalla bissee asiakkaille ja hytistä kylmästä vaikka pitäisi nauttia auringosta? Kaikkea sitä!

Hassua miten tuntuu että maailma on täynnä ennustajia! Tai ainakin keltaiset sivut. Sammakkoja ja tarot kortteja..

"Ramona kertoo tulevaisuutesi, soita 0700-123456, puhelun hinta 20e/min." No jos joku oikeesti noihi soittelee, ni kylhä ne aika hyvin tienaa. Tiedä häntä kuinka kiva se on jotakuta kusettaa, onhan näitä jotka lyö aivan pirusti yli. Erään ystäväni äidille joku ennustaja-nainen oli joskus kauan sitten ennustanut kädestä, että tämä tapaisi komean tumman miehen (naimisissa oli kys nainen) ja saisi vielä kolme lasta ystäväni lisäksi. Muuten hyvä, mutta naisella oli poistettu kohtu syövän takia ystäväni syntymän jälkeen. Huhhuh!

Tähän postaukseen ei tullut kyllä mitään järkevää, saattaa johtua 4 päivän dokausputken päättymisestä.

Rakkaudella

Nancy, murtunut kylkiluu ja mustelmaiset/ruhjeiset polvet

Kummallisuuksia.

Aivan liian monesti kuulee ns ihmisten turhia ongelmia joihin kyllä aina löytyy jokin ratkaisu. Asioilla on tapana järjestyä, aina. Vai voitko väittää muuta? Onhan myös niitä tapauksia, joihin ei löydä pakotietä.

Esimerkiksi, huono tukkapäivä tai jokin meikki hukkunut, apua. Tai jotain muuta yhtä "turhaa". Se on totta että toisten ongelmia ei voi ketään muu ymmärtää kuin ihminen itse. Mutta ajatellaan radikaalisti.. Jos Sinulla olisi syöpä, mitä toivoisit? Uutta ripsaria ja täydelliset hiukset? Ei, en usko. Terveyden. Toivoisit olevan terve. Myös allekirjoittaneella on tietenkin välillä aivan kummallisia ja joskus myös naurettavia "ongelmia", mutta sitä sitten ymmärtää kuinka hyvin asiat itsellään on, kun ei tosiaan ole sairas.

Tuntuu välillä siltä, että ihmisillä ei ole parempaakaan tekemistä kuin valittaa! Aina tuntuu jokin asia olevan huonosti.. Mutta entä ne hyvät asiat? Perhe, ystävä, mahdolliset opinnot/työpaikka? Miksei ketään koskaan, tai ainakin harvoin hehkuttaa, tai sanoo että "Olenpas onnellinen kun mulla on nii kiva työ/tms." Joka asiasta tuntuu löytyvän paljon pahaa, mutta entä ne hyvät asiat?

Olkaa ihmiset onnellisia. Jos elämän käyttää pelkän 'paskan' miettimiseen, ja sen mikä voisi olla paremmin, niin siitä ei jää käteen kuin tyhjä arpa.

Toinen asia mikä mieltäni niin kaivaa välillä, on mustasukkaisuus.
Jokainen on varmasti edes kerran elämässään ollut mustasukkainen. Toiset sanovat että mustasukkaisuus on välittämistä, mutta missä menee raja tai koska se menee aivan liian yli?
Minusta siinä mustasukkaisuus menee todella överiksi, sairaan suhteen kokeneena, kun kumppani alkaa käyttäytymään liian vainoharhaisesti ja väkivaltaisesti. Suhteessa mustasukkaisuus on hyvästä sekä pahasta. Parisuhteethan rakennetaan luottamuksen päälle, ja jos et voi toiseen luottaa ja käyttäydyt mustasukkaisesti, niin miksi olet edes siinä suhteessa? Jos oikeasti rakastat ja haluat olla tämän kanssa, miksi et pystyisi luottamaan kumppaniisi täysin?
Onko kyse omistavuus halusta vai pelosta menettää toinen?

Parisuhteet ovat henkinen itsemurha, tämän allekirjoitan täysin. Poikapuolisten frendien kanssa kun olemme ulkona, ja jos satumme samaan baariin kundin tyttöystävän kanssa, jota en syystä tai toisesta tunne, on välillä aivan liian hius karvan varassa etten saa tyttöä päälleni. Näitäkin on nähty. Tutustuminen ei tule kuuloonkaan, leimataan vaan "miesten nielijäksi" tms. Se on aika kurjaa. Vaikka vain juttelisi poikapuoleisen ystävän kanssa, yrität tietenkin "iskeä" hänet ja viedä pois tyttikseltä. Huhhuh. :) Onneksi tämä alkaa minun kohdallani olla jo aikalailla historiaa, mutta ikäviä tilanteita syntyy vieläkin kundien uusien mimmien kohdalla.

Jeppisjee! :) Eläkää ihmisiks, kesä ja kärpäset tulee <3

Ihmetellen ja rakkaudella

NanCy

Lunastamattomat lupaukset.

Joka ikinen tietää, että lupaaminen on älyttömän helppoa. Jos vaikka haluaa ikävästä tilanteesta pois etc, lupaa vaikka kuun taivaalta. You know?

Mutta miksi luvata jotain, mitä et edes aio pitää? Kun tulee lupauksen lunastuksen aika, monesti yrittää keksiä keinon keplotella itsensä siitä pois, jos sen kuitenkin päättää pitää, tuskan takana on kiitos, mutta siitä jää kuitenkin itselle loppupeleissä hyvä fiilis. Oletko vielä samaa mieltä?
Mutta jos et kuitenkaan aio pitää kys. asiasta kiinni kuten olet sopinut, miksi täytyy keksiä älytön hätävalhe totuuden sijaan? Miksi pitää sanoa että jalkasi on murtunut, et voi lähteä vaikka keikalle, kun voisit sanoa että "Ei mua oikeen kiinnosta eikä rahaakaa oo paljoo".
Onko ylpeyden nieleminen niin vaivan ja tuskan takana?

Tai jos kyseessä on tapailu-suhde, ja toisella osa-puolella kiinnostus kuolee syystä tai toisesta, niin miksi jättää soittamatta jos on niin vielä samana päivänä luvannut? "Soitan sulle ku pääsen kotiin", sitten luet mistäpä muualta kuin facebookista, että kyseinen tyyppi on jossain mihin teidän piti yhdessä illalla mennä. Turhautuminen ja hyväksikäytetty olo siinä tulee. Koitat soittaa hänelle, pistät viestejä. Ei vastausta. Turhautuminen paisuu ja alat miettimään että mitäs vittua. Kuitenkaan, asia ei selkene sinulle ikinä, syystä että et saa tapailu-ihmistäsi kiinni.

Multivitutus, itkukohtaus, toisen syyllistäminen, omien virheidensä myöntäminen ja niiden pyörittely "Mitä jos olisin tehny sen niin.."-ajatuksilla, myötähäpeä toisen ihmisen lapsellista käytöstä kohtaan, mahdollinen itsesääli tyyliin "miks mulle käy aina näi", maratonpuhelut ystävien kesken ja asian jauhaminen ja kelaileminen joka vaiheessa, asian hyväksyminen. Tätä rataa se ainakin minulla menee. Ja kyllä. Minut feidattiin. Syytä tuskin saan ikinä tietää.

En voi väittää etten itse olisi ikinä tehnyt noin, olen kyllä, mutta olen mahdollisimman pian selvittänyt asian kyseiselle ihmiselle. Mutta sitä en ymmärrä, oli syy mikä tahansa, niin sitä että vaan jätetään asia ilmaan.

Miksi jättää toinen "kärsimään", kun voisit säilyttää kunniasi sanomalla asiat suoraan. Helppoa, yksinkertaista ja kerralla ohi, molemmilla parempi mieli loppupeleissä. Mutta oli syy mikä tahansa, kunnioitan häntä vaikka olen nyt aivan palasina, hänen mielestään se oli oikein, niin ehkä se myös oli oikein. Vaikka niin väärältä kuin se kuulostaakin..

"Luuleksä et mä en oo ikinä pettyny.." / Lause joka vei epävarmuuteni "suhteesta", mutta kostautui myöhemmin ja iski kovaa.

http://www.youtube.com/watch?v=bhxxXiyxQcI

Jay Sean - Why Cry.

Mahtavat sanat, musiikki aivan paskaa, mutta sanat tässä tärkeimmät ovat,

- Nancy, teekuppi ja valuneet meikit.

Täydellinen nainen, asiaa hallitsevasta kauneus-ihanteesta

Lähes jokainen nainen haluaa, ja pyrkii olemaan täydellinen.

Pitäisi olla laiha, mutta silti pitäisi omata pieni kaunis peppu ja isot rinnat. Kauniit ja kiiltävät hiukset, virheetön iho. Ja näyttää aina hyvältä, kellon ajasta riippumatta.
Paineita myös lisää media. Koko ajan joka paikassa tyrkytetään tätä kauneus-ihannetta.

Kaupungilla näkee nuoria tyttöjä, täysissä meikeissä ja korkeissa koroissa, huomaa myös vahva tekorusketus ja valtava tukka johon on tyhjentynyt lakkapullo jos toinenkin. Pikkunaisia.
Lapsia jotka haluavat näyttää Nicole Richieltä tai Paris Hiltonilta. Ja mikä pahinta, kyse on siitä että he haluavat kuulua joukkoon. Olla suosittuja. Ketään ei halua olla se "ruma" tai "outo" joka ei meikkaa ja jolla ei ole niitä 200e Tommy Hilfigereitä, sitä uusinta kännykkää ja omaa luottokorttia.

Painoa tarkkaillaan, ja aterioita jätetään syömättä, että päästäisiin "ihannepainoon", tai mielellään sen alle.

Iltalehdessä oli juuri hetki sitten juttua tästä aiheesta.. "söin kaks omenaa ja oon juonu tänää kaks litraa vettä, voisin ehkä iltapalaks syödä 1/4 osaa paahtoleiväst, tai sit en ku oon jo syöny tänää liikaa"-tyyppistä tekstiä oli tämä artikkeli täynnä. Sairasta.

Terveellisellä ruualla ja liikunnalla pääsee myös samaan tavoitteeseen, ei näännyttämällä itseään. Silloin vain kropan "puolustus" menee päälle, eli ei laihdu.

Itse olen ollut tupakka&vesi-"dietillä" opiskeluaikoina. Kyllähän siinä laihtui kun tarpeeksi kauan joutui sitä linjaa vetämään, mutta en todellakaan suosittele. Meinaan paha olo oli jatkuvasti kun ei yksinkertaisesti ollut ruokaa.

Olkaa tytöt ja naiset tyytyväisiä itseenne! Arvostakaa itseänne sellaisina kuin olette.
Kaikki naiset on upeita! Tietenkään jokaisella ei voi olla täydellistä hymyä, hiuksia, peppua, vatsaa etc. mutta jokaisessa on kuitenkin jotain mikä tekee heistä ainutlaatuisia. :)

Lippu korkeelle tytöt, ja leuka ylös!

Me ollaan kauniita.

Rakkaudella

Nancy

I hate mondays.

Maanantai. Pelkkä sana jo potkii päähän. Maanantaisin ihmisillä on mitä ihmeellisimpiä tekosyitä kaikkeen. Enkä ihmettele. Maanantait ovat lähes poikkeuksetta päiviä, kun haluaisi vain vetää peiton korviin ja potkaista herätyskellon metsään. Olettaen siis että on aamuvuoro, tai koulua. Maanantaita pidetään uutena alkuna, ainakin uuden viikon alkuna. Ehkä jos tänä maanantaina saisi tehtyä jotakin, mitä on lykännyt muutamia viikkoja? Tai sitten huomenna. Ei, vaan ensi viikolla.

Itse olen yrittänyt patistaa itseäni kirjastoon. Palauttamaan pari-kolme kk myöhässä olevat kirjat. Mutta en koskaan pääse sinne asti. Postiluukusta putoilee muistutuksia.. "Ei mulla oo nyt aikaa, vien ne huomenna!"-lauseita soi päässäni joka päivä. Uutenavuotena lupasin, että otan itseäni niskasta kiinni. Kuinka helppoa olikaan luvata, vaan ei toteuttaa?

Olen huomannut tämän ilmiön muillakin. Toiset lupaavat etteivät enää ikinä juo/tupakoi/seurustele/harrasta seksiä tuntemattoman kanssa/lähde jatkoille/mene pikaruokalaan. Mutta kerta toisensa jälkeen, kuulen sen saman lauseen ystävieni suusta.. "Mä menin vkl baariin/polttamaan tupakkaa/jatkoille/sänkyyn vieraan miehen kanssa.. " etc. Tunnustuksen jälkeen haavoja paikkaillaan lauseilla tyyliin "nii mut emmä voinu sille mitää". Tekosyitä keksitään. Itsensä syyllistäminen on kirosana, viat löytyy muista. Harvoilla ihmisillä tuntuu olevan oikeasti sitä selkärankaa, mikä on hieman surullista..

Sitten ihmetellään kun elämä menee päin vittua.. saadaan sukupuolitauteja, keuhkoahtauma, lihotaan tai huomataan että lompakko on täynnä lähibaarin tai kaupungin yökerhojen kuitteja. Hups vaan. Sitten taas pysähdytään ajattelemaan, syvennytään ja julistetaan että "ei enää ikinä.".. joillakin tämä on pitänyt, ainakin hetken.. ehkä sen päivän, mutta kuinkas sitten kävikään. Ihminen on erehtyväinen, mutta antaako se kaiken anteeksi?

Ketään ei ole täydellinen... mutta jos nyt edes kerran yritettäisiin. Lopetettaisiin ruikutus huonosta elämästä missä kaikki menee päin vittua. Itse ei pysty kaikkeen vaikuttamaan. Tietenkään ei. Mutta suurimpaan osaan kyllä.

ps. Ennen kuin ketään ehtii avautumaan, niin en ole myöskään itse täydellinen.

Nancy
xxoo