Rakas ja paras ystäväni, jonka kanssa olen täällä maanpäällä jo 15-vuotta tallustanut, joutui kiireisellä lähetteellä ensiapuun, korkean kuumeen ja outojen kipujen takia. Sairaanhoitajat ja lääkärit olivat aivan kauhuissaan ja tiedottomina mikä on kyseessä, puhuivat leikkauksista ja sen sellaisesta.. Enempää en siitä puhelusta muista. Maailmani pysähtyi. Hän, kenen kanssa olen jakanut koko elämäni surut ja murheet, on vakavasti sairas. Hän ketä on aina ollut tukenani, asiassa kuin asiassa ja auttanut parhaansa mukaan.
Mieleni valtasi kaikki turhat riidat jotka olemme läpi käyneet ja se että en ole montaa kertaa hänelle kertonut että olisin varmasti kuollut ilman hänen tukeaan, ja kuinka paljon häntä rakastan, jos jotain pystyisin muuttamaan, olisi riidat..
Sanotaan, että sen arvon ymmärtää, kun jonkun on menettänyt.
Pelkäsin kuollakseni, ja en voinut muutakuin odottaa.. itkin silmät päästäni ja nukuin koiran unta kännykkä kädessä. Hän on ihminen, kenen vuoksi antaisin henkeni..
Kävin tänään sairaallassa.. Hän näytti voivan hyvin, tai niin hän ainakin antoi ymmärtää, hymyili kipujensa läpi. Olin siellä tunteja. Kun näin miten häneen sattui, ja miten välinpitämättömiä hoitajat olivat, oli vaikea pidätellä itkua.. Sairaallasta lähettyäni olin täynnä puhdasta raivoa. Raivoa hoitajien käytöstä kohtaan. Olen itse myös hoitoalalla, tiedän että välillä on kiire ja on kiva pitää taukoja mutta.. niimpä niin.
Kaikki vaihtoehdot ovat vielä auki, mitään ei vielä tiedetä. Täytyy vaan jaksaa uskoa parempaan huomiseen. En pysty tämän enempää kirjoittamaan, koska silmäni vuotavat tauotta..
Love you guys..
Jos rakastat, kerro se. Jonain päivänä se voi olla mahdotonta.
Kyynelten läpi, Nancy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti