Kaksnaamaisuus.

Kaksinaamaisuus, selkäänpuukottaminen, paskanjauhaminen.

Vaikka asuisi missä tahansa, tätä ilmiötä ei pääse pakoon, ei sitten mihinkään.
Kaikki puhuvat paskaa. Ketään ei voi väittää olevansa niin pyhimys, ettei olisi ikinä puhunut toisista paskaa. Se on ok silloin tällöin, kun vitutus on suuri ja joku tietty ihminen on sen aiheuttanut.
Mutta se, että se on jokapäiväistä, ja selkäänpuukottamisen kohteena ovat omat ystävät. Eikä siinä vielä kaikki, ystävien käännytys toisiaan vastaan. Siitä seuraa sitten draamaa x ääretön.
Mitä tyydytystä tuollaisesta toiminnasta saa?
Ensin haukutaan joku pystyyn, ja kun kys. ihminen kävelee baarissa vastaan niin seuraa seuraavan tyyppinen lause "niin ihana nähä, ja ai vitsi oot tänäänki niin upea!!!" ja kun tilanne on ohi ja tyyppi kadonnut näkyvistä "hyi vittu mikä huora!! näiksä sen housut siis vittu mikä horo!!!!!!". Aluksi olin aivan suu auki että mitä vittua äsken tapahtu - tyylillä, mutta nykyään siihen on jo tottunut jos tämän tyyppisen henkilön kanssa hengaa. Mukavia ihmisiä kaikki varmasti pohjimmiltaan ovat mutta.. tämä tapa. Ketä haluaa olla sellaisen ihmisen ystävä, ja jakaa tämän kanssaan henkilökohtaiset asiat ja murheet jos tietää että koko kaupunki tietää alle minuutissa kaiken kertomisesi jälkeen. Inhottavaa koska muuten nämä ihmiset ovat aivan huippuja, mutta ajoittain aivan mätiä.

Tuntuu että tämä on paljonkin yleisempää naisten keskuudessa kuin miesten. Se mielikuva minulla on, että miehet sanovat suoraan päin naamaa jos on jotain, mutta naiset ovat sitten aivan eri maata.. Oli miten oli.

http://www.youtube.com/watch?v=85qFFCl-BWA

Täydellinen biisi tähän aiheeseen.

- nanny

Ystävät.

Ja heidän arvostamisensa.. Se ajatus on tämän parin päivän aikana pyörinyt päässäni kuin hyrrä..
Rakas ja paras ystäväni, jonka kanssa olen täällä maanpäällä jo 15-vuotta tallustanut, joutui kiireisellä lähetteellä ensiapuun, korkean kuumeen ja outojen kipujen takia. Sairaanhoitajat ja lääkärit olivat aivan kauhuissaan ja tiedottomina mikä on kyseessä, puhuivat leikkauksista ja sen sellaisesta.. Enempää en siitä puhelusta muista. Maailmani pysähtyi. Hän, kenen kanssa olen jakanut koko elämäni surut ja murheet, on vakavasti sairas. Hän ketä on aina ollut tukenani, asiassa kuin asiassa ja auttanut parhaansa mukaan.
Mieleni valtasi kaikki turhat riidat jotka olemme läpi käyneet ja se että en ole montaa kertaa hänelle kertonut että olisin varmasti kuollut ilman hänen tukeaan, ja kuinka paljon häntä rakastan, jos jotain pystyisin muuttamaan, olisi riidat..
Sanotaan, että sen arvon ymmärtää, kun jonkun on menettänyt.
Pelkäsin kuollakseni, ja en voinut muutakuin odottaa.. itkin silmät päästäni ja nukuin koiran unta kännykkä kädessä. Hän on ihminen, kenen vuoksi antaisin henkeni..
Kävin tänään sairaallassa.. Hän näytti voivan hyvin, tai niin hän ainakin antoi ymmärtää, hymyili kipujensa läpi. Olin siellä tunteja. Kun näin miten häneen sattui, ja miten välinpitämättömiä hoitajat olivat, oli vaikea pidätellä itkua.. Sairaallasta lähettyäni olin täynnä puhdasta raivoa. Raivoa hoitajien käytöstä kohtaan. Olen itse myös hoitoalalla, tiedän että välillä on kiire ja on kiva pitää taukoja mutta.. niimpä niin.
Kaikki vaihtoehdot ovat vielä auki, mitään ei vielä tiedetä. Täytyy vaan jaksaa uskoa parempaan huomiseen. En pysty tämän enempää kirjoittamaan, koska silmäni vuotavat tauotta..

Love you guys..

Jos rakastat, kerro se. Jonain päivänä se voi olla mahdotonta.

Kyynelten läpi, Nancy