Voiko kateus olla positiivista, vai onko se sitten ihailua?
Onko kateus enemmänkin tyylillä "Tolla on nii täydelline elämä.. puoliso, oma kämppä ja hyvä työpaikka! Saispa se potkut ja toi puoliso hyppäis mun sylii!" Vai mitä se on?
Hetken tätä pohdittuani näin maanantai yönä, tulin siihen tulokseen että raja on hiuksen hieno, ja aivan liian helppo ylittää.
Kateus on aivan p*rseestä, mutta kaikkihan siitä kärsivät, edes kerran elämässä. Ei välttämättä sairaanloisesta, vaan ihan vaikka pikkujutusta.
Itse olin nuorempana hyvinkin kateellinen monille ihmisille, esimerkiksi siksi, kun he olivat niin suosittuja ja kauniita, ja minua, silloista pientä punkkaria potkittiin rappusia alas niin että tuntu.
Enää en jaksa olla kateellinen pahemmin, toki joskus tulee pieni kateuden pistos kun kuulee että jollain menee aivan helvetin hyvin ja itsellä ei ehkä niinkään hyvin, vaan aika huonosti. Kausiluontoista tämä on toki..
Melkein allekirjoitan seuraavan lainauksen, mutta en sitten ihan kuitenkaan.
"Elämäsi on juuri sitä, millaiseksi sen teet."
Osittain totta on joo, mutta esim. terveydentilan muutoksia ei pysty itse kovinkaan pitkälle kontrolloimaan. Ja muita asioita.. Joskus on vaan pakko tehdä väärin, että voisi tehdä oikein. En lähde nyt tässä selittämään enempää esimerkkejä mutta pointti oli että pakon edessä ihminen tekee mitä tahansa, vaikka se ei pitkällä tähtäimellä olisi niinkään järkevää, ok, yksi vielä, ottaa esim pikavippi talousahdingossa, jota sitten perinnän kautta koittaa maksella takaisin.. Nä on niin nähty.
Ihailen monia ihmisiä, kuten muutamia ystäviäni. Vaikka kaikkea paskaa sataa niskaan, he jaksavat painaa läpi hymyillen. Tosin siinä on se, että ketään ei pahemmin kysele jos vaikutat ulkoisesti siltä, että hyvin menee, mutta sitten sisältä sattuu niin kovaa.
Tai sitten, jotkut eivät vain välitä.. Antavat murheiden olla, ja keskittyvät elämään. Se voi tosin kostautua jossain vaiheessa, toivottavasti ei.
Kaikesta selviää kun vain ottaa sen asenteen, ainakin useimmista asioista. Tärkein on, että ei saa hukkua masennukseen ja itsesääliin. Elämä on siihen aivan liian lyhyt. Kuten eräs ystäväni kerran totesi, "Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella", ja niin se on tähänkin päivään asti mennyt. Ei ole asiaa, joka olisi jäänyt jumittamaan paikoilleen.. Mutta, kuten aina, kaikki voisi olla edes hieman paremmin.
Jos vain keskittyisi siihen, että kaikki voisi olla paremmin, missä välissä ehtii elämään?
Tipaton tammikuu loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Pari kertaa meni tauon piikkiin,
mutta nytten 6 iltana ollut "parilla", ja joka ikinen aamu yhtä sairas olo. Olisipa vielä 19, silloin ei darrasta ollut ikinä tietoakaan. Vanhaksi tullaan, iik.
Asiasta kukkaruukkuun.
Olen myös tyttöjen kanssa naureskellut sitä, että kun seurustelet, niin kaikki vanhat ihastukset/exät/uudet ihmiset/heterot ovat yht äkkiä aivan iholla kiinni, ja ovat kauhean kiinnostuneita näkemään, mutta sitten kun olet sinkku, ei ketään missään. En kuitenkaan luule, että kaikilla olisi tämä "kielletyn hedelmän himo" yht äkkiä pop juttuna, vaan.. Karma, tai jotain. Näin se on aina mennyt, ja näköjään jatkuu samaan suuntaan.
Huh, jospa sitten tulisi jotain varsinaista tekstiä seuraavaksi, nyt tökkii ja pahasti..
- ycnan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti