maanantai 9. tammikuuta 2012

Tupakkilaki

Siis mitä paskaa.

Oli siistiä käydä kaupas, ku siel oli vaa joku numeroitu pömpeli, mikä ilmeisesti esitti tupakka-automaattia. Siinä sitte sokkona painat jotai ku on viel iha unikakat silmissä ja mietit et mitä mahoit saada. Kuulin sitte myöhemmi ku olin pitkin hampain polttanu pallmallin vaaleen vihreen loppuun, et myyjält saa jonku listan?!
Okei, olisin ehkä voinut ottaa asiasta enemmän selvää, mutta jostain syystä kiinnostus oli nollissa, enkä nyt ihan tuommoista pönttöä vanhan tilalle ajatellut.

Ilta-sanomista lainattua:

" Kuulovammaisella Virve Purolla on ollut vaikeuksia ostaa tupakkaa Siwan myymälästä Turussa. Hän haluaisi nähdä suoraan savukkeiden automaattinumeron, koska kuuron asiakkaan puhe saattaa kuulostaa oudolta.

- Ensimmäisen kerran kun tupakkaa ostin, pyysin luetteloa tupakkamerkeistä nähtäväkseni, mutta kassa ei suostunut luovuttamaan sitä minulle. Selitin, että olen kuuro, enkä rupea joka kerta kirjoittamaan paperille, minkä merkkisiä tupakoita haluan, joten on helpompaa, jos itse katson luettelosta numeron, Puro kertoo.

- Kesti kauan, kun kassa vihdoin antoi luettelon minulle ja sain asiani hoidettua, vaikka takanani jono kasvoi kasvamistaan. Jokainen kuuli, mitä kummaa mongerrusta sieltä kassan luota kuuluu.

Puro laittoi kaupalle sähköpostiviestin. Hänelle vastattiin, ettei numeroitua luetteloa saa luovuttaa asiakkaalle. Tuoteluetteloa voidaan kyllä näyttää.

- Toisella kerralla kassa kirjoitti käteensä, siis omaan käteensä kuulakärkikynällä tupakkamerkin numeron. Minun piti selittää hänelle kirjoittamalla, että "kyllä sinä voit puhua minulle, luen huulilta".

- Sitten kassa kirjoitti minulle: "Kyllä, mutta numeroita ei saa päästää muiden asiakkaiden tietoon." Meinasin räjähtää nauruun, kun kassa sanoi tuon minulle.

Puron takana oli luonnollisesti jonoa, ja jokainen jonottaja näki tupakka-automaatille. Ei jäänyt epäselvyyttä, mitä numeroa Puro painoi ja mitä merkkiä hänen ostamansa savukkeet olivat.

- Mitä hyötyä tästä salamyhkäisyydestä on, jos jokainen asiakas näkee mikä numero tupakkakoneesta painetaan? Mitä hyötyä tupakoiden peittämisestä numeroin on? Se vain hidastaa ja vaikeuttaa asiakaspalvelua, varsinkin kuurojen ja dysfaatikkojen kohdalla, Virve Puro kummastelee. "

Olin todistamassa saman tyyppistä juttua viime viikolla lähi marketissani.. Kuulovammainen nainen piti kovan mekkalan, kun kassa sanoi että ei voi luovuttaa listaa hänelle, ja kysyi mitä henkilö halusi.. Siinä meni pieni ikuisuus, ja vähän enemmän.
Hassua että numerot saattavat olla toisissa kaupoissa erit. Jos olet yhdestä ostanut nro 34 niin se voi olla toisessa kaupassa aivan toinen.
Olen varma että tämä ei vähennä tupakointia, tekee siitä vain vittumaisempaa ja pitkittää ostoprosessia.
Mitä seuraavaksi, tuotteen nimeäkään ei saa ääneen sanoa joten.. tuleeko sanasta "tupakka" kielletty sana?
Tämä menee jo ihan todella naurettavaksi. . Olen tosin ajatellut lopettaa, syy ei ole uudessa tupakkalaissa, vaan vaimon vastustuksesta, ja lääkärin kepeästä ja pirtsakasta vastauksesta jatkuvaan yskääni "Hehe, sulla saattaa olla hyvinkin mahdollisesti keuhkosyöpä! Jep, kiitti moi!". Ah.

Vielä muutama päivä ilmaa filtterin läpi, ja sen jälkeen on vuorossa seinille kiipeily. Iik. :)

- Nanny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti